VIR MVA Ch ENCHANTED LAC
virtuaalihevonen



Virallinen nimi, Enchanted LAC eli Enni
Rotu ja sukupuoli, nvh-tamma
Säkäkorkeus, 144.5cm
Syntynyt ja ikä, 29.08.2008, VARL
Väri ja merkit, hkko
Rekisterinumero, VH-48583
Koulutustaso, heB, 80cm, 75cm estepainotus
Kasvattaja, Huttis, LAC
Omistaja, cookie.
» Kilpailukalenteri & Kuvagalleria
Täytti 4-vuotta 09.03.2009
VIR MVA Ch myönnetty 27.06.2009


Enchanted LAC, läheisille tutummin Enni, on perusluonteeltaan juuri sitä mitä vuonohevoselta voi odottaa; kiltti mutta varsin itsepäinen tapaus. Mielialasta riippuen Enni voi tuoda päivään paljon piristystä; tai paljon verta, hikeä ja kyyneleitä niinsanotusti. Enni on aika kaksipiippuinen tapaus. Yleensä Ennin pirteä olemus ja kaunis ulkonäkö saavat ihmiset ihastumaan siihen, mutta tutustuessa tammaan sen todellinen luonne tulee esille. Esimerkiksi taluttaessa tämä suloinen tamma voi muuttua hetkessä ”pieneksi painajaiseksi” itsepäisyytensä takia. Jos Enni huomaa vähänkään kiinnostavamman asian, se suorastaan tahtoo rynnätä katsomaan ja osoittaa mieltään luimistelemalla ja päätään repimällä, sekä jähmettymällä paikalleen. Enni ei kuitenkaan potki, ei edes vihaisena. ”Minähän menen jos tahdon!” on tamman aatokset kun se alkaa osoittaa itsepäisyyttään. Tämän takia Enniä ei suositella kovin epävarmoille ja kokemattomille hoitajille, sillä Enni on yleensä silloin se joka saa tahtonsa läpi. Hyvinä päivinä Enni on kuitenkin varsin leppoisa, ja yrittää olla varsin mallikkaasti.

Hoitaessa Enni käyttäytyy kiltisti, mutta joskus tamma voi esittää varsin pahantuulista ja aukoo suutaan ikään kuin aikoisi purra. Sitä ei kannata tammalta kuitenkaan pelätä, sillä ei Enni oikeasti pure, leikkii vain. Enni ei turhia pyöri käytävällä tai karsinassa, joten sitä voi hoitaa missä vain. Harjatessa tamman silmät seuraavat tarkasti hoitajan jokaista liikettä; yksikin kovempi käsittely mahan alta ja saman tien alkavat Ennin jalat vispata korkealla ja kovaa. Enni on nimittäin hyvin herkkä mahastaan, ja tamma ei todellakaan pidä kovista otteista. Tamma kuitenkin tykkää kun sitä hoidetaan ja hellitään hellästi, sekä makupalathan kelpaavat Ennille aina. Välillä Enni suorastaan vaatii itselleen huomiota hirnumalla hellästi tai työntämällä turpansa hoitajan syliin. Kaviot Enni nostaa kiltisti, ja usein nostaa seuraavan kavion jo valmiiksi ylös. Kengittäjän kanssa takajaloista voi kuitenkin tulla ongelma. Enni on varsin herkkä myös takajaloista, ja ei anna mielellään tuntemattomien kosketella niitä. Mikäli kengittäjä on jotenkin jäänyt joskus Ennin mieleen, ei ongelmia pitäisi syntyä. Mutta mikäli kengittäjä on täysin outo, on hänellä syytä siis hiukan tutustua Enniin ensin. Sillä mikäli jos Ennin jalkoja yritetään kosketella tuosta noin vain, tamma tulee levottomaksi ja alkaa heilua, sekä pahimmassa tapauksessa nousee pystyyn ja huitoo jaloillaan. Takajalat saattavat myös hakea muutaman iskun paikkaa. Mutta satuloidessa Enni ei nyrpistele satulalle laisinkaan, ja kuolaimetkin menevät helposti tamman suuhun kuin taikaiskusta. Enni on myös yleensä kiltti taluttaa, mutta esimerkiksi noustessa Ennin selkään täytyy tammaa pidättää hetken aikaa jotta se tajuaa odottaa ratsastajaansa.

Ratsastaessa Enni on herkkä ja energinen. Mitä muuta voisit siis tällaiselta tammalta toivoa? Enni vastaa jokaiseen pieneenkin painoapuun, ja pidätteeseen. Mutta ennen kuin haluat saada Enniltä tuollaista yhteistyötä, tammaa täytyy läpiratsastaa jonkun aikaa että avut alkavat mennä läpi ja Enni tottelee. Enni taipuu kauniisti ja myös vauhtia tammasta kyllä löytyy, kun vain pyytää sitä. Enni osaa kääntyä nopeasti ja pienessä tilassa menettämättä vauhtiaan. Enniltä joutuu tosin silloin pyytämään paljon, mutta mikäli tamma tottelee apuja, on menestys taattu. Ennillä on kauniit ja hyvin matkaa vievät askeleet. Sen askeleisiin on helppo mukautua, sillä ne ovat erittäin pehmeät. Laukatessakin tuntuu kuin Enni liitäisi radan pintaa pitkin, ja ravatessa sama asia. Usein Enni kulkeekin korvat pystyssä juosten häntä korkealla. Enni osaa myös hypätä matalia esteitä. Se ponnistaa juuri sopivalta etäisyydeltä, ja liitää esteiden yli. Siihenkin tarvitaan kuitenkin paljon apuja ja tottelevaisuutta, sekä hyvää yhteistyötä. Korkeimmilla esteillä Enni yleensä menee pieneen ”panikkiin” pelosta ettei se pääse yli, ja tämän takia vähänkään isommat esteet eivät ylity. Enniä pitää ehdottomasti kiittää hyvän suorituksen jälkeen, muuten tamma nakkelee niskojaan koko loppupäivän kuin kiukkuinen kakara. Jos rata on mutainen, Enni saattaa ensiksi vähän katsella ja vierastaa sitä, mutta tamma onkin jo leikkimässä mutaleikkejä varsin tyytyväisenä. Maastossa Enni yleensä tottelee hyvin ,mutta joskus tamma voi vähän innostua esim. ravaamaan ja sitä on vaikeaa saada pysähtymään. Pitkän ratsastusreissun jälkeen tamma ei kaipaa muuta kuin omaa rauhaansa; ainakin hetkeksi. Lämmin pesuhetki on Ennille mieleen, tai sitten oma rauha tarhassa.

Luonteen © Hecksy, ethän kopioi!



i. Cornflower's Kjæreste
nvh, 143cm, KTK-III
ii. Fuglefri Po
nvh
iii. Baltimore Fahrenheit
nvh
iie. Fri For Kjæreste
nvh
ie. VIR MVA Ch Cornflower's Liljekonvall
nvh, YLA2, VVJ-II
iei. Håkan NOR
nvh, evm
iee. Symre NOR
nvh, YLA2, VVJ-III
e. Heidie Lady
nvh, 137cm, YLA3
ei. Hercules KL
nvh
eii. Herman O'bon
nvh
eie. Ch Tähtitaivaan Tuulikki
nvh, KTK-II
ee. Haljak Trold BR
nvh
eei. Sambalele
nvh
eee. Sinjar cv. Frob
nvh


Sukuselvitys tulee...


ulkoasu © kukkakeppi^^, kuvien © cookie.